27.2. Ristinkantajat

Ortodoksisessa perinteessä helmikuun 27. päivänä kunnioitetaan Pyhää Simon Kyreneläistä, joka kantoi Herran ristiä matkalla kohti Golgataa. Evankeliumit kertovat vain vähän Simonista, Herran ristin kantajasta: Matkalla he kohtasivat Simon-nimisen kyreneläisen miehen ja pakottivat hänet kantamaan Jeesuksen ristiä. (Matt 27:32)
Simon oli vain ohikulkija, josta ei tiedetä varmuudella muuta kuin se, että hänellä oli kaksi poikaa. Ohikulkijasta tuli kuitenkin mies, joka ottaessaan Herran ristin harteilleen auttoi Jumalan Poikaa maailman pelastamisessa. “Kirkon historia on ristin kantamisen historiaa”, totesi munkki Serafim Ortodoksiviesti-lehdessä vuonna 2010 julkaistussa kirjoituksessaan. Me kaikki olemme toisillemme vain ohikulkijoita, työntekijöitä ja kanssamatkustajia, mutta Jumala tuntee sisimpämme.
Risti on edessämme ja meidät kaikki on kutsuttu kantamaan sen taakkaa: “Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”
Munkki Serafimin artikkeli siitä “Keitä me olemme?” löytyy tästä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top