Suomalaisten ortodoksien lähetystyön historiaa Keniassa

bethaniaKiinnostus lähetystyöhön heräsi Suomen ortodoksisen kirkon piirissä 1950-luvulla suomalaisten ja afrikkalaisten ortodoksien kohtaamisten kautta. Suomen ortodoksisen kirkon lähetysjärjestö, Ortodoksinen Lähetys ry., perustettiin vuonna 1977 toteuttamaan kirkon ulkolähetystoimintaa. 

Ensimmäiset pitkäaikaiset lähetystyöntekijät, opettajat Siina Taulamo ja Maria Iltola (myöhemmin Igumenia Marina), lähtivät Kenian ortodoksisen arkkipiispakunnan tueksi vuonna 1977. Heidän tehtäviinsä kuului opetus- ja diakoniatyö sekä nais-, lapsi- ja nuorisotyön käynnistäminen. Lähetystyöntekijät asuivat Betaniaksi nimeämässään talossa Mugugan kylässä, josta muodostui suomalaisten lähetystoiminnan keskuspaikka.

Suomalaiset lähetystyöntekijät aloittivat säännölliset aamu- ja iltahartaudet Mugugassa. Aluksi hartaudet pidettiin englanniksi, mutta vähitellen jumalanpalvelustekstejä käännettiin paikallisille kielille. Lähetystyöntekijöillä oli keskeinen rooli paikallisten ortodoksien kasvattamisessa kirkon liturgiseen elämään.

Keniassa oli 1970-luvulla vain muutama varsinainen ortodoksinen kirkkorakennus. Seurakunnat pitivät jumalanpalveluksia koulujen alkeellisissa luokkahuoneissa tai ulkona laajan akasian alla. Kirkkojen rakentaminen olikin yksi keskeinen osa Ortodoksinen Lähetys ry:n toimintaa alusta lähtien.

chepkakwen kirkko pieniYhtenä lähetystyön tavoitteena on ollut parantaa ihmisten elinolosuhteita Keniassa. Ortodoksinen Lähetys toteutti 1978-2005 useita kehitysyhteistyöhankkeita, joihin kuului esimerkiksi koulujen ja terveysasemien sekä kaivojen rakentamista. Ensimmäinen koulu valmistui vuonna 1979 Gimengwan kylään Länsi-Keniassa.

Terveyspalvelujen tarjoaminen syrjäseuduilla ja terveyskasvatus olivat osa järjestön toimintaa Keniassa. 1990-luvun lopulta lähtien painopistealueena on ollut hiv- ja aids-valistustyö. Erilaisissa projekteissa ortodokseja on koulutettu hiv- ja aids-valistustyön kouluttajiksi omiin taustayhteisöihinsä.

Ortodoksinen Lähetys tuki eri tavoin Nairobin pappisseminaaria, jossa koulutetaan papistoa useiden Afrikan mantereen ortodoksisten kirkkojen tarpeisiin. Moni suomalainen lähetystyöntekijä on toiminut opettajana pappisseminaarilla. Tukea suunnattiin myös lasten, naisten ja nuorten koulutukseen Keniassa.

Suomalaiset lähetystyöntekijät Keniassa

Suomen ortodoksisen kirkon ja Ortodoksinen Lähetys ry:n lähettämät lähetystyöntekijät toimivat Keniassa Kenian ortodoksisen arkkipiispakunnan palveluksessa.

Siina Taulamo 1977-1982
Maria Iltola (igumenia Marina) 1977-1980
Eija Ipatti 1978-1979 ja 1980-1982
Maria Rantsi 1978
Jouko Järviö 1979-1983
Charles Eko (arkkimandriitta Johannes) 1979-2007
Aune Kontkanen 1979-1982
Anneli Lisitsin 1980-1982 ja 1985-87
Eija Punju 1980
Marjut Matveinen (sisar Silhuani) 1982-1983
Annele Baljaskin 1982-1983
Isä Teppo Siili 1983-1985
Pirkko Siili 1983-1985
Eila Parviainen 1984
Tapani Kuusela
Tellervo Kuusela
Liisa Kyöstilä 1985
Maria Hänninen 1988-1992

Betanian edessä 1

Igumenia Marina ja isä Teppo Siili vierailivat Mugugan Bethania-lähetystalolla syyskuussa 2007.

 

Tilaa uutiskirje



instagram logo