Kirkko edistää ukrainalaisten kotoutumista Suomeen

Filantropian luotsaama ja ortodoksisen kirkon tukema Yhdessä kirkossa -hanke ukrainalaisten kotoutumisen edistämiseksi on ollut käynnissä lähes seitsemän kuukautta. Marraskuussa 2023 kirkolliskokouksen tekemä päätös hankkeen aloittamisesta on linjassa keväällä 2024 sisäministeriön julkaiseman kyselyn kanssa. Ukrainalaisten parissa tehdyn kyselytutkimuksen tulosten perusteella yli puolet Suomessa asuvista ukrainalaisista piti mahdollisena Suomeen jäämistä (https://intermin.fi/-/selvitys-suomeen-paenneiden-ukrainalaisten-tilanteesta-julkaistu).

Ensimmäisen vuoden aikana hankkeen keskeiset tavoitteet ovat olleet seurakunnissa aiemmin tehdyn työn ja resurssien kartoittaminen, temaattisten ryhmien (viestintä, hengellinen työ, koulutus) työskentelyn käynnistäminen ja seurakunnissa tapahtuvan toiminnan tukeminen. Lisäksi kerran kuussa on pidetty Tilannekuva-katsaus, jossa on kuultu hankkeen tilanteesta ja paikallisyhteisöjen ajankohtaisia asioita. Hankkeen ohjausryhmä kokoontuu 2-3 kertaa vuodessa.

Ortodoksisia seurakuntia on kymmenen ja niiden alueella tehtävä työ ukrainalaisten parissa vaihtelee paljonkin. Erilaisten valmiuksien vuoksi onkin tärkeää, että seurakunnat voivat kokeilla luovasti ja omien resurssiensa puittessa erilaisia tapoja kehittää omaa viestintäänsä ja toimintaa, jolla saavuttaa ukrainalaiset ja tukea heidän osallisuuttaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja kirkossa.

Hankkeeseen palkattiin toukokuun lopulla osa-aikaiseksi järjestötyöntekijäksi ukrainalainen Serhii Danilov. Viestinnän saralla ensimmäisten kuukausien aikana on tuotettu ukrainankielinen esite Suomen ortodoksisesta kirkosta ja siihen liittymisestä, uudistettu kirkon ukrainankieliset sivut ja koottu yhteyshenkilöitä paikallisyhteisöistä. Hengellisen työn suunnittelun tueksi tehtiin ukrainankielinen kysely, jonka tuloksia on käyty läpi eri teemaryhmissä sekä seurakuntien ja hiippakuntien kokoontumisissa.

Syksyn aikana jatkuvat vierailut seurakunnissa yhteisen työn suunnittelun ja valmistelun merkeissä. Hanke kutsuttiin mukaan Helsingin hiippakunnan papiston kokoontumiseen 11.9. ja Oulun hiippakunnan työntekijöiden päiville Vaasaan 6.-7.10. Seuraavat vierailut suuntautuvat Turkuun ja Ouluun. Marras-joulukuun vaihteessa järjestetään Valamossa Ortodoksisuus tutuksi -viikonloppu ukrainalaisille. Järjestelyt toteutetaan yhdessä Valamon opiston, Helsingin, Joensuun ja Turun ortodoksisten seurakuntien sekä Vaasan kappeliseurakunnan kanssa. Viikonlopun aikana tutustutaan muun muassa Suomen ortodoksisen kirkon elämään ja historiaan, käydään keskusteluja osallistujille tärkeistä aiheistä, tutustutaan luostariin ja osallistutaan jumalanpalveluksiin.

Hankkeen perustiedot: Yhdessä kirkossa – Suomen ortodoksisen kirkon kotoutumista edistävä työ sotaa paenneiden ukrainalaisten keskuudessa; Разом у церкві – Православна Церква Фінляндії сприяє інтеграції українців; Together in the Church – Orthodox Church of Finland enabling integration of Ukrainians in Finland. Hanke alkoi 3.4.2024 ja jatkuu 31.12.2027 asti. Suomen ortodoksisen kirkon tuki on 130 000 euroa/vuosi.

Scroll to Top