Kiitollisena Keniasta

-Olen ylpeä ortodoksisesta kirkosta Keniassa. Täällä kirkko kasvaa ja ottaa rohkeasti itsenäisiä askeleitaan. Uusia kirkkoja rakennetaan, uutta väkeä tulee mukaan ja pappeja vihitään. Mutta samaan aikaan tunnen ylpeyttä myös omasta kirkostamme Suomessa, sillä kauempaa tarkasteltaessa on helpompi nähdä oman kirkkomme pitkäjänteisen työn hedelmät. Toisen haasteista huomaa, että tätäkään ongelmaa ei meillä ole. Ja toisaalta näkee, että ahaa, näinkin tämän asian voisi järjestää, miettii joensuulainen pastori Harri Linna Kenian matkan jälkeisiä tuntojaan.

Isä Harri Linna osallistui Ortodoksisten pappien liiton ja Filantropian yhteiselle Kenian työmatkalle elokuussa. Ensimmäistä kertaa Afrikassa ja Keniassa eletyt reissupäivät tekivät lähtemättömiä jälkiä nuoreen pappiin. Nairobin, Eldoretin ja Kisumun hiippakuntiin suuntautunut matka sai pohtimaan samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia ortodoksisessa kirkossa maidemme välillä.

Yhtä matkaa 50 vuotta

Kenia on suomalaisten ortodoksien vanha lähetyskenttä, jonka kirkon rakentamisessa olemme kulkeneet rinnalla jo puolen vuosisadan ajan. Filantropia on jatkanut Ortodoksisen lähetyksen työtä kirkon vahvistamiseksi.

– Tämä ei ole lähetyskenttä siinä mielessä, että suomalaiset ortodoksit tulisivat tänne enää tekemään lähetystyötä, vaan paikalliset tekevät sitä itse, isä Harri kertoo.

– Filantropia tekee tärkeää ja todella haastavaa työtä, jossa pitää välillä tanssia nuoralla ja sovitella epärealististen odotusten ja rehellisten työtapojen välillä. Samaan aikaan pystytään auttamaan ja tekemään konkreettisia asioita. Me olemme globaali kirkko, joka on kaikkialla. Filantropian työssä se näkyy kirkkaasti, koska kirkko ja liturgia pysyvät samana, olemme sitten Euroopassa, Lähi-Idässä tai Afrikassa.

Suhteellisia lukuja ja välimatkoja

-Yhteistä on se, että rahat ovat lopussa sekä Keniassa, että Suomessa. Meillä varojen väheneminen johtuu kirkon jäsenmäärän pienenemisestä, vaikka kirkossakävijöiden määrä saattaisi olla itseasiassa nousussa. Täällä taas on puutetta rahasta, koska koko ajan haluttaisiin rakentaa ja tehdä enemmän ja isommin.

-En osannut ajatella, että ortodoksinen kirkko olisi Keniassa näin suuri, isä Harri pohtii. Sekä kirkkorakennuksia ja papistoa on haasteista huolimatta paljon. Kirkossakävijöitä ei rekisteröidä, joten arviot heittelevät alle sadasta tuhannesta yli 200 tuhanteen ja optimistisimmin jopa yli miljoonaan. Papistoa on myös valtavasti. Suomen ortodoksisessa kirkossa on kokonaisuudessaan suunnilleen saman verran toimessa olevia pappeja kuin yksinomaan Eldoretin hiippakunnassa. Laskin, että näin 25 ortodoksista kirkkoa parin viikon aikana, joista kävin sisällä ehkä kymmenessä. Kirkkoja on satoja ja uusia rakennetaan. Meillä kirkkoja enimmäkseen suljetaan, joten on inspiroivaa nähdä kirkkojen rakentamista ja konkreettista kasvua.

Vajaan kahden viikon aikana ehtii nähdä monenlaista todellisuutta. Nairobissa asuu ainakin saman verran väkeä kuin Suomessa koko maassa, eikä maaseudun kylissäkään ole tyhjää. Kenialaisia on lähes 60 miljoonaa ja väestön keski-ikä on 20 vuotta. Väestöpyramidi on ylösalaisin ja nuoria on käsittämättömän paljon. Kirkon kasvulle on olemassa valtava potentiaali.

Kenia on myös valtava maa ja matkustamiseen kuluu helposti koko päivä. Esimerkiksi Jumalansynnyttäjä Triherousan luostarista ajaa pääteitä pitkin Nairobiin ainakin kahdeksan tuntia, vaikka kartan mukaan kilometrejä on vain 350. Vilkas ja varsinkin aika odottamattomasti käyttäytyvä liikenne sekä teiden kunto hidastavat matkan tekoa. Toisaalta vielä vuosikymmen sitten matkaan olisi mennyt kaksi päivää. Samaan aikaan kiinalaiset rakentavat uusia teitä Itä-Afrikan halki. Ja jo nyt kyläläiset luostarin ympärillä pelkäävät rekkojen siirtymistä uuden asfaltoinnin perässä kylätielle. Läheisessä joessa on aloitettu kullan huuhdonta ja sekin hirvittää. Kaivokset muun muassa houkuttelevat isompia lapsia töihin koulunpenkiltä.

 – Ihmiset auttoivat meitä mielellään ja neuvoivat tietä, vaikka eivät osaisikaan itse perille. Välimatkat ovat aika suhteellisia, koska ”se on ihan lähellä” voi viedä vielä pari tuntia. Koskaan ei tiedä onko auto kunnossa, kaadetaanko kuorma-autosta hiekkaa edellämme keskelle tietä, tai tuleeko jotain muuta vastaan.

Painotus on saarnassa

-Sekä meillä Suomessa että Keniassa ortodoksiseen kirkkoon liittyy paljon nuoria ja jopa kokonaisia perheitä. Kirkkoon liittyjien määrät ovat Suomeen verrattuna moninkertaiset ja tästä syystä esimerkiksi Eldoretin hiippakunnassa koulutetaan katekeettoja opettamaan kirkkoon liittyjiä. Filantropian tuella Eldoretin hiippakunnassa katekeettojen kaksivuotisesta ohjelmasta valmistuu sekä miehiä että naisia uusiksi pyhäkoulujen ja ”katekumeenikurssien” opettajiksi. Osa koulutuksen käyneistä miehistä jatkaa opintoja Nairobin seminaarilla. Tuntuu, että Keniassa missiologia näkyy kirkon kaikessa toiminnassa.

-Yksi suurimmista eroista Suomen ja Kenian ortodoksisten kirkkojen välillä liittyy papiston koulutukseen. Meillä valtaosa papeista on teologian maistereita Itä-Suomen yliopistosta, ja opintoihin kuuluvat Raamatun kreikan ja heprean opintoja sekä akateemisen ajattelun oppiminen. Keniassa Nairobin seminaarilla ei opiskella Raamatun alkukieliä, eikä seminaarin todistus vastaa akateemista oppiarvoa. Vaikka paikallisilla papeilla oli enimmäkseen pidempi työkokemus kuin minulla, tuntui että toisenlaisen koulutuksen vuoksi pystyin antamaan myös papistolle uusia näkökulmia opetustilanteissa.

-Papiston alhaisemmasta koulutustasosta huolimatta kenialaiset tuntevat pääsääntöisesti Raamatun kirjoitukset suomalaisia ortodokseja paremmin. Jopa seurakuntanuoret osasivat kertoa Ruutin kirjan tapahtumat ja näihin viittaaminen ei tuntunut mitenkään eksoottiselta. Raamatun tuntemus huokui myös papiston saarnoissa, jotka olivat usein spontaaneja, pitkiä, konkreettisia ja monesti retorisesti monipuolisempia kuin meillä Suomessa. Opetuspuheen paikka oli liturgian lopussa, mihin mennessä viimeinenkin seurakuntalainen oli ehtinyt kirkkoon kuuntelemaan, kun meillä jo ensimmäiset olisivat jo poistuneet ehtoolliseen osallistuttuaan. Keniassa sunnuntaille ei sitten suunnitella muuta tekemistä, koska kirkossa menee pyhänä koko päivä.

-Myös kirkkomusiikkiin liittyy monia eroja. Keniassa kirkkolaulu perustuu bysanttilaiseen sävelmistöön ja kreikkalaiseen jumalanpalvelusperinteeseen, mutta lauluun kuuluu myös paikallisia piirteitä. Keniassa seurakunnissa ei valitettavasti ole palkattuja kanttoreita, kirkkomusiikkia ei ole mahdollista opiskella erikseen, eikä tarjolla ole virallista kanttorikoulutusta. Piispan sihteerit, seminaarilaiset, hiippakuntien työntekijät ja tavalliset seurakuntalaiset huolehtivat palvelusten kirkkomusiikista harrastuneisuuden ja oman kokemuksensa voimin. Monesti nimenomaan naiset vastaavat laulusta ja seurakunta yhtyy lauluun aina kun osaa. Kenian kirkossa soittimien käyttö puhututtaa paljon seurakunnissa. Osa seurakunnista käyttää rumpuja ja kosketinsoittimia musisoinnissa kirkkotilassa liturgian jälkeen, toiset taas näkevät tämän ortodoksisuudelle vieraana asiana. Kanttorikoulutuksen puute ja keskustelu soittimien asemasta muistuttaa jossain määrin meidän kirkkomme tilannetta reilu sata vuotta sitten.

Keniassa olisi varmasti paljon potentiaalia omaan kanttorien koulutukseen, ja kirkkomusiikin kehittämiseen ja toivottavasti he pystyvät tarttumaan tähän mahdollisuuteen.

 -Yksi Kenian ortodoksisen kirkon haasteista on yhteinen kieli. Valtaosa nuoremmasta ja etenkin pidemmälle kouluttautuneista ihmisistä käyttää virallisia kieliä englantia ja kiswahilia, mutta maaseudulla väestö käyttää enimmäkseen äidinkieltään, joka on yksi reilusta neljästäkymmenestä heimokielestä. Liturgian ja jumalanpalvelustekstien kääntäminen vaatii edelleen ponnisteluja ja viilaamista, jotta kirkon rikas jumalanpalveluselämä välittyisi tarkasti ja oikeaoppisesti koko kirkkokansalle. Suomessa tilanne on yksinkertaisempi valtaosan väestöstä ymmärtäessä suomea.

Luostareita on tuettava

Kaukaa katsoen näkee myös oman kirkon hyviä puolia ihan eri tavalla.

–  Luostarit ovat meille Suomessa aarre ja meidän pitäisi tukea niitä vielä nykyistäkin enemmän. Keniassa pääsin käymään sekä pyhän Mooses Etiopialaisen veljestön luostarissa että Jumalansynnyttäjä Triherousan luostarissa. Ensimmäisiä askeleitaan ottava luostarilaitos on Kenian ortodokseille ihan uusi asia ja pahimmillaan se nähdään jopa uhkana, koska ei ymmärretä, että luostarit kuitenkin tukevat kirkkoa niin paljon.

Pyhän Mooseksen luostarin igumeni, arkkimandriitta John Wanguru, on vieraillut Valamon luostarissa monta kertaa ja sen vuoksi luostarilla onkin osittain valamolaiset juuret. Nunnaluostarin perustajat ovat puolestaan kotoisin Kreetalta, josta Aleksandrian patriarkka pyysi apua luostarilaitoksen perustamiseen Itä-Afrikassa. Vielä vuosikymmenen jälkeenkin osa katselee nunnia rikkaina ulkomaalaisina miettien, kuinka heistä voisi hyötyä paremmin. Onneksi tasaisesti kasvava seurakunta luostarin ympärillä kertoo toisenlaista tarinaa.

Politiikka tulee kirkkoon

Keniassa pidetään seuraavat vaalit ensi vuonna. Valitettavasti kampanjointi taitaa muuttua veriseksi, kuten on käynyt usein ennenkin. Poliitikkojen mainoksia näkyi jo nyt teiden varsilla, kallioleikkauksissa ja linja-autojen tarroissa. Monet poliitikot haluavat myös tulla kuvatuiksi kirkoissa ja piispojen kanssa, koska sen uskotaan parantavan ehdokkaan uskottavuutta vakavasti otettavana ja rehellisenä kristittynä.

-Suomen ja Kenian välillä on iso ero puoluepolitiikan ja kirkon suhteessa. Meillä nämä ovat selkeästi erotettu toisistaan, mikä on mielestäni hyvä asia. Esimerkiksi Kulmakivifestareille ei ilmaantuisi poliitikkoa tekemään vaalilupauksia ja jakamaan käteistä. Keniassa kansanedustaja tuli puhumaan nuorille aikuisille sen jälkeen, kun nuorisopäivät olivat päättyneet, mutta nuoria oli vielä paikalla. Kirkossa hurraa-huudot raikuivat siinä vaiheessa, kun paikalla olleille jaettiin 1000 Kenian shillinkiä, mikä on noin 6,50 €, taskurahaksi uuden kouluvuoden alkaessa, kertoo isä Harri.

-Kirkkoisien ajattelussa into on yksi hyve, jota tulee varjella, ja mielestäni kenialaiset ovat onnistuneet tässä erinomaisesti. Vaikka puitteet eivät ole aina täydelliset, kirkkoa pyritään rakentamaan käytettävissä olevilla välineillä ja resursseilla, ja seurakuntalaiset osallistuvat seurakunnan toimintaan ihailtavalla innolla. Pyhäkoulut, diakonia ja moni muu asia järjestyvät tämän innon ansiosta, vaikka puitteita olisi edelleen varaa kehittää.

-Päällimmäiseksi ajatukseksi Kenian matkasta jäi kuitenkin kiitollisuus. Kiitollisuus kokemuksista, vieraanvaraisuudesta ja lämpimästä vastaanotosta, mutta myös kiitollisuus siitä, mitä kaikkea Jumala on antanut Suomen ortodoksiselle kirkolle. Keniassa moni seurakuntalainen toi kirkkoon kolehdin lisäksi viljaa ja hedelmiä, kanoja tai joskus jopa lampaita kiitokseksi kaikesta hyvästä, mitä Jumala oli heidän perheelleen antanut. Ehkä myös me voisimme jollakin omalla ja suomalaisella tavalla jakaa sitä hyvää, mitä olemme saaneet?

Juttu on julkaistu osittain Aamun Koitossa 2/2026