Katso ihmistä – Syyriassa

Jos kaikki on jo viety niin paljonko ihmisestä voi vielä riisua? Arkkimandriitta Alexi kertoo Syyrian sodan raunioilla elävistä ihmisistä. Antiokian patriarkaatin toimistolla Damaskoksessa ikkunat ovat pysyneet ehjinä, koska pommitukset pysähtyivät reilun kilometrin päähän.

-Pahinta tavallisen ihmisen kannalta on terveydenhuoltojärjestelmän romahtaminen. Ennen kriisiä Syyria oli vauras maa, jossa yhteiskunta huolehti sairaistaan. Esimerkiksi syöpähoitoja tarvitsevan ei tarvinnut miettiä riittävätkö rahat. Nyt moni jää ilman hoitoja. Sairaaloita on pommitettu ja niissäkin, jotka vielä toimivat, kaikki välineistö on ainakin kymmenen vuotta vanhaa. Ulkomaiden asettamat sanktiot kyllä purevat, mutta kärsijöinä ovat kaikkein köyhimmät, joilla muutenkaan ei ole enää mitään.

-Siellä missä on ollut taisteluja, maahan on kylvetty miinoja. Sitä satoa riittää niitettäväksi vielä pitkän aikaa.

Ihmisten epätoivo kuuluu kaikissa puheissa. Aika jakautuu kahtia ennen ja jälkeen. Entisestä kertovissa tarinoissa aika alkaa kullata muistoja, mutta toisaalta kontrasti on niin valtava, joten eroa ei tarvitse erityisemmin korostaa.

Joku kysyy toimiston käytäville, että kuulitteko siitä syyrialaisesta miehestä Libanonin puolella, joka sytytti itsensä tulee, koska ei voinut ostaa lapsensa tarvitsemaa lääkettä. Niin, niin, sellaista aikaa eletään nyt Välimeren eteläpuolella. Kuulijat ovat surullisia, mutta kukaan ei ole yllättynyt.

Naapurimaahan Libanoniin on sodan aikana paennut noin miljoona syyrialaista. Tarkkaa määrää ei tiedä kukaan. Parin vuoden takaiseen työmatkaan verrattuna Bekaan laakson halki kulkevan tien varrella on vielä enemmän pressujen peittämiä rakennelmia, joissa vanhat autonrenkaat ovat katolla painona. Valkoiset pressut eivät hohda enää uututtaan ja katoksen alle rakennettu elämä on asettunut jonkinlaiseen välitilaan. YK:n tilastojen mukaan 6,7 miljoonaa syyrialaista on lähtenyt sotaa pakoon maailmalle. Melkein saman verran elää maan sisäisinä pakolaisina.

GOPA-DERD on kasvanut sodan vuosina

Damaskoksessa Antiokian patriarkaatin toimistolla jatketaan kuitenkin loputonta työtä. Kirjanpitäjäksi vuonna 2013 tullut isä Georgios kertoo, että silloin toimistolla oli töissä viisi ihmistä. Hän laskee sormin ja nimeä kaikki. Muutaman kuukauden päästä oli kymmenen ja sitten vuoden päästä 40. Tänä päivänä vapaaehtoiset mukaan lukien toimisto työllistää yli 1500 henkeä. Pelkästään laskentapuolella on toimistolla parikymmentä ihmistä ja sitten muissa kaupungeissa ainakin pari jokaisessa toimistossa.

Vastaavaa kasvua voidaan kuvata myös dollareilla. Kun isä Alexi otti työn vastuulleen, GOPA-DERDin[1] vuosibudjetti oli noin 30 000 dollaria ja tänä vuonna se on noin 26 miljoonaa dollaria ja kansainvälisiä kumppaneita on yli 50. Suuret summat kertovat ennen kaikkea siitä että tarve on valtava ja GOPA-DERDin tekemään työhön luotetaan.

Filantropian kanssa suunnitellaan useamman vuoden pituista hanketta. Yksi iso haaste suunnittelemisessa on inflaatio. Kukaan ei tiedä mikä on rahan arvo vuonna 2021, puhumattakaan vuodesta parista siitä eteenpäin. Jos kymmenen vuotta sitten dollarin sai 15 Syyrian punnalla, nyt siihen tarvitaan 900. Siitä voi päätellä millaista on tavallisen ihmisen arki.

GOPA raivaa kristityille tilaa

Montako tarkastuspistettä on pystytetty matkalle rajalta Damaskokseen? Liian monta. Kuljettaja näyttää GOPAn korttia ja yleensä viitotaan vain jatkamaan matkaa. Kirkon työ kaikkien hätää kärsivien parissa vuosien aikana on tuottanut tulosta. Kortti on kuin diplomaattistatus. GOPAn yhtenä tavoitteena onkin ollut että Syyriassa olisi tilaa kristityille myös sodan jälkeen.

Kuski huokaisee, että kaikki hävisivät. Joltakin meni talo ja joltakin ihmisiä. Kaikilta meni jotakin. Kuskilta meni veli. Veli asui äidin ja isän kanssa kun hän itse oli vierastyöläisenä maailmalla. Sitten piti palata kotiin ja ottaa veljen paikka. Isä oli laihtunut surusta puoleen. Äiti on hätäinen ja soittaa monta kertaa päivässä. Vaimon kanssa on sovittu että ei kerrota äidille tästä työmatkasta Libanonin puolelle. Sielläkin kun on ollut levotonta. Kuski ei puhu Syyrian sodasta vaan ”maan ongelmista”. Pienentääkö nimeäminen murhetta?

Kaiken keskellä kirkko

Patriarkaatin kirkko on Damaskoksen vanhan kaupungin muurien sisäpuolella. Niiden samojen muurien, joilta pyhä Paavali laskettiin korissa turvaan. Pyhäaamuna kirkkoon valuu hiljalleen väkeä. Enemmänkin mahtuisi. Kuorossa laulavat niin miehet kuin naisetkin. Patriarkka toimittaa sinä pyhänä Blemanan luostarissa, jossa hän on nunnien rippi-isänä, mutta muita piispoja on kuitenkin paikalla.

Jossain vaiheessa pienet tytöt kävelevät alttarin sivuovista sisään ja palaavat hetken kuluttua kynttilöiden kanssa. Jokaiselle on paikkansa ja palvelus soljuu niin kuin ennenkin.

Filantropia on tukenut Syyrian sodan keskellä elävien parissa tehtävää työtä vuodesta 2013 asti. Työ on vähitellen muuttumassa jälleenrakentamiseksi ja toivon herättelemiseksi. Filantropia tukee mm. Damaskoksessa patriarkaatin vieressä olevan kuntoutuskeskuksen toimintaa.

Artikkeli on julkaistu 17.2.2020 sivulla www.ort.fi

[1] The Greek Orthodox Patriarchate of Antioch and all the East (GOPA), The Department of Ecumenical Relations and Development (DERD).