24.12. Ihme

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Ps. 139: 13-14
Uuden elämän syntymä on aina suuri ihme. Syntymän ihmeen merkitys korostuu erityisesti silloin, kun ympäristö ja olosuhteet tekevät raskaudesta ja synnytyksestä suuren riskin sekä äidille että lapselle. Joskus olosuhteet ovat kuin Marialla hänen synnyttäessään Jeesus-lapsen. Äitien ja lasten turvallisuus on parantunut kehittyvissä maissa huomattavasti vuosien kuluessa, mutta erot ovat edelleen suuria jopa eri alueilla maiden sisällä. Merkittävimpiä riskitekijöitä ovat pitkät välimatkat, köyhyys ja tietämättömyys.
Keskeinen tekijä lapsikuolleisuuden ja synnytysten riskien vähentämisessä on naisten koulutus. Tutkimusten mukaan koulutus nostaa huomattavasti ikää, jossa naiset saavat esikoisensa. Lisäksi lasten määrä perheissä vähenee ja naiset osaavat etsiytyä asianmukaisen hoidon piiriin. Kun paikallisia yhteisöjä tuetaan, pystyvät ne kehittämään omia palvelujaan ja turvaamaan uusien elämien saapumista maailmaan.
Tänään luukusta löytyvät kuvat ovat Filantropian vuoden 2014 seurantamatkalta Keniasta. Kimenden ortodoksisen kirkon pienellä terveysasemalla on vaatimattomat tilat synnytyksiä ja äitien hoitoa varten. (African Orthodox Church of Kenya, Kimende Orthodox Mission Health Center and Maternity Home).

Samankaltaiset artikkelit

  • 5.12. Ravinto

    Paahdetut heinäsirkat ovat kausiherkku Ugandassa ja niitä käytetään proteiinin lähteenä myös monissa muissa Afrikan maissa. Ruokakulttuurit eroavat maanosien ja eri maiden välillä,…

  • 20.11. Sana

    Herran rukous Isä Meidän, joka olet taivaissa.Pyhitetty olkoon Sinun nimesi.Tulkoon Sinun valtakuntasi.Tapahtukoon Sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille…

  • 14.12. Esi-isät

    Tulkaa, viettäkäämme kaikki uskoen Aabrahamin ja muitten lakia edeltäneitten isien vuosittaista muistoa. Kunnioittakaamme arvon mukaisesti Juudan sukukuntaa. Ylistäkäämme Danielin rinnalla nuorukaisia, jotka…

  • 20.12. Matkalla

    Ihmiset, viettäkäämme Kristuksen syntymän esijuhlaa, ylentäkäämme mielemme ja nouskaamme Betlehemiin ja nähkäämme sielumme silmin Neitsyt, joka rientää luolaan synnyttämään kaikkien Herran, meidän…