Ostoskorisi on tyhjä!
Onnellisia yhteensattumia Raatteentieltä Suomenlinnaan

Filantropian kenialainen ystävä, arkkimandriitta John Wanguru pyhän Mooseksen luostarista, on saateltu kotimatkalle. Isä John ehti tavata noin kolmen viikon Suomen vierailun aikana seurakuntalaisia kaikista hiippakunnistamme. Vanhojen ystävien lisäksi myös uudet tuttavuudet ovat tervetulleita vastavierailulle parin tunnin ajomatkan päässä Nairobista sijaitsevaan luostariin. Kiitos kaikille matkan tekijöille! Kaikki meni paremmin kuin hyvin.
Isä Johnin matka alkoi Herran Ristin ylentämisen juhlan alla ja kulki kirkosta kirkkoon eri puolilla maata alkaen ensimmäisen illan ehtoopalveluksesta Uspenskin katedraalissa yhdessä Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elian kanssa. Helsingin päivinä oli mahdollisuus tutustua myös Kotikirkkoon Liisankadulla sekä Hoivakoti Helenaan ja Myllypuron kappeliin. Kiitos äiti Elisabetille opastuksesta! Isä John kävi myös tapaamassa Helsingin seurakunnan nuoria Nupissa.

Seuraavaksi lähdettiin junalla Turkuun. Vanhassa pääkaupungissa vietettiin liturgiaa lauantaina Ristin ylentämisen aattona, mutta varsinainen juhlavigilia ja -liturgia vietettiin Salossa. Isä John sanoikin, että palveleminen pienissä kirkoissa ja tsasounissa on hänelle erityisen mieluista. Toisaalta, myös pienempien paikkakuntien seurakuntalaiset ottavat kaukaa tulleita vieraita hyvin lämpimästi vastaan. Salosta lahjoitettu ikoni lähti kotimatkalle vielä alkuperäisissä käärepapereissa, joten lahja avataan vasta rauhassa perillä.

Yksi isä Johnin pitkäaikaisista ystävistä Suomessa on Haminan piispa Sergei. Useat aikaisemmat Suomen matkat ovat suuntautuneet Valamon luostariin, jolla on pysyvä sija pyhän Mooseksen luostarin syntyvaiheiden tukijana. Oulun hiippakunnan piispa kutsui isä Johnin pohjoiseen, jossa oli mahdollisuus käydä tapaamassa mm. Oulun seurakunnan tulevia jäseniä syksyn katekumeenipiirissä. Harvalla katekumeenilla on mahdollisuus tutustua ortodoksisuuden Itä-Afrikkalaisiin puoliin asiantuntijan kanssa keskustellen.

Myös pohjoisessa päästiin viettämään praasniekkaa, koska Suomussalmen Ämmänsaaressa oli Herran Ristin ylentämisen tsasounan temppelijuhla. Lisäksi rajaseudulla ehdittiin perehtyä Suomen historiaan tutustumalla Raatteen tien taistelun muistomerkkeihin.
Pohjoisen jälkeen matkaa Itään tehtiin samalla kyydillä Kiovasta saapuneen Filantropian toisen vieraan, Sergiy Berezhnoyn, kanssa. Maailman eri laidoilta tulevat papit kuuluivat kuitenkin jo valmiiksi samaan tarinaan. Filantropia tilasi keväällä pieniä ripityslippaita, joilla voidaan viedä ehtoollista esimerkiksi sairastavien luokse kotiin. Lippaat sekä nahkaiset kantopussit teetettiin Ukrainassa ja isä Sergiy huolehti tilausten lähettämisestä ja tarvittavien tullipapereiden toimittamisesta Suomeen. Helsingissä nuo kolmisenkymmentä lipasta pakattiin uudelleen ja vietiin elokuussa Keniaan Kisumun hiippakunnan papiston päiville. Papiston päivien teemana oli ehtoollinen ja kouluttajina toimivat Joensuun pappisseminaarin johtaja, rovasti Mikko Sidoroff ja arkkimandriitta John. Kiitosakatistoksen säe ”Kunnia Sinulle onnellisista yhteensattumista” soi taustalla viime hetkellä samaan kyytiin sattuneiden jutustelua kuunnellessa reitillä Helsinki – Lintula – Valamo – Joensuu.
Samalla kaukana Euroopassa käytävä järjetön sota tuli lähelle ja kerrottavaksi eteenpäin Keniassa, jossa samat taistelut näkyvät Aleksandrian ja Moskovan patriarkaatin välisenä kirkkopolitiikkana.
Matkalla Joensuuhun ehdittiin huokaista yön yli Lintulan luostarin kohdalla. Luostarin papin, arkkimandriitta Andreaksen sanoin, saman pöydän ääressä maailma tuli hetkeksi luostariyhteisöön: igumeni John Keniasta, vanhasta Aleksandrian patriarkaatista apostoli Markuksen jalanjäljissä, ja isä Sergiy Ukrainan pääkaupungista Kiovasta, jonka kautta ortodoksinen usko on aikanaan kulkenut Suomen perukoille asti.

Joensuun seminaarilla järjestettiin toinen maailmojen kohtaaminen, kun arkkimandriitat John Wanguru Keniasta ja Nathanael Neacșu Romaniasta keskustelivat mm. kirkollisten polkujen kiemuroista ja haasteista seminaarin johtaja pastori Mikko Sidoroffin kanssa yleisötilaisuudessa. Muutoin seuraavat päivät Joensuussa täyttyivät Ortodoksisten pappien liiton (OPL) 100-vuotisjuhlallisuuksissa.

Viimeisen viikonlopun ajaksi isä John toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi toimittamaan palveluksissa ja osallistumaan yhteiseen rukoukseen Lintulan luostarissa. Näillä eväillä voi huoletta jatkaa kotimatkalle.

Kunhan matkalaukut on purettu ja vähän aikaa kuulosteltu menneiden päivien keskustelujen kaikuja, pyhän Mooseksen luostarissa päästään kylvämään perunoita. Luostarin pelloilla viljellään perunan lisäksi vähän maissia, kaalia, porkkanoita ja muita vihanneksia sekä omiin tarpeisiin että myyntiin.

Vierailun aikana elettiin Suomessa viimeisiä kesäisiä lämpimiä päiviä, mutta kotimatkaa lähestyttäessä lämpötilat laskivat jo lähelle nollaa. Viimeiset lähtökahvit käytiin juomassa Suomenlinnassa kerraten samalla museosaaren historiaa Helsingin edustalla.
