Jokaisella on oikeus ihmisyyteen

Koptikirkon piispa Angelos kutsuu kristittyjä anteeksiantamuksen tielle.

Helmikuussa Libyassa ISIS murhasi kaksikymmentäyksi egyptiläistä koptikristittyä, jotka työskentelivät maassa siirtotyöläisinä. Iso-Britannian koptiyhteisöä palveleva piispa Angelos kutsuu kristittyjä anteeksiantamuksen tielle.

Terroristijärjestö ISIS tavoittelee islamilaista kalifaattia Lähi-itään. Viime päivinä uutisissa on kerrottu ISISin tuhoamista vanhoista kulttuuriaarteista Irakissa. Taistelijat ovat profiloituneet kidnappauksilla ja raaoilla hyökkäyksillä maltillista islamia kannattavien keskuudessa ja hyökänneet myös kristittyjä vastaan. Helmikuun lopussa Irakissa ISIS kaappasi yli 250 assyyrikristittyä, joista osa on nyt neuvottelujen tuloksena vapautettu.

Uutiskanava CNN:lle antamassaan haastattelussa koptipiispa Angelos puhuu helmikuussa Libyassa surmatuista miehistä.&nbsp ”Näimme teloitetuissa miehissä voimaa ja rohkeutta. Saamamme myötätunto ja tuki on ollut ylitsevuotavaista. Tämä rikos ei kohdistunut ainoastaan koptikristittyihin, vaan koko ihmisyyttä vastaan.”

Piispa Angelos sanoo antaneensa murhaajille anteeksi, vaikka sitä on vaikea uskoa. ”Kristittynä ja pappina minulla on velvollisuus itseäni ja muita kohtaan ohjata ihmisiä anteeksiannon polulle. Me emme anna anteeksi näitä tekoja, koska ne ovat vastenmielisiä. Mutta me annamme anteeksi tappajille sydämemme pohjasta saakka. Muuten viha ja raivo kuluttavat meidät loppuun ja se johtaa väkivallan kehään, jolle ei ole paikkaa tässä maailmassa.”

“Opin jo kauan sitten, että rukoillessa pyydetään parasta mahdollista lopputulosta ilman, että sitä ennalta tiedetään. Tietenkin rukoilin, että miehet palaisivat turvassa. Mutta rukoilin myös, että hetken koittaessa heillä olisi rauhaa ja voimaa kestää se. Miesten kuolema ei muuttanut näkemystäni Jumalasta. Miehet uhrattiin, mutta heidän uhristaan on kasvanut paljon. Se kohdisti maailman huomion marginalisoituneiden ihmisryhmien hätään – ei vain kristittyjen, vaan myös jasidien ja muiden Lähi-idän kansojen.”

Piispa Angelos toivoo, että ISISin toiminta kokoaisi meidät työskentelemään yhdessä ihmisoikeuksien puolesta. ”Jos olemme jakaantuneita eri järjestöksi ja laitoksiksi, tavoittelemamme muutos jää pieniksi sirpaleiksi. Jumala on antanut jokaiselle oikeuden ihmisyyteen. Meidän pitää työskennellä yhdessä ja turvata kaikkien vainottujen oikeuksia. On totta, että tällä hetkellä vainot kohdistuvat kristittyihin Lähi-idässä ja tähän tulee reagoida. Mutta kristittynä minusta tuntuu pahalta, jos vartioimme vain kristittyjen oikeuksia. Meidän pitää auttaa kaikkia.”

Piispa Angelos vierailee Suomessa syyskuussa 2015, jolloin Helsingissä järjestetään ortodoksisten ja evankelikaalisten lähetysjohtajien kansainvälinen kokous.

Piispa Angelosta voi seurata Twitterissä @BishopAngaelos tai hänen nettisivuiltaan http://www.bishopangaelos.org/.

Linkki CNN:n alkuperäiseen haastatteluun: CNN.

Angaelos juttu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös