Muistoja maailman laidalta

Talven pakkasten ollessa kylmimmillään, Elina Ristolainen pakkasi laukkunsa ja lähti etelän suuntaan ja kohti tuntematonta. Rohkea 20-vuotias maalari oli lupautunut lähtemään Filantropian vapaaehtoiseksi Jumalansynnyttäjä Triherousan luostariin Keniaan. Ensimmäiset päivät menivät lähes 60 asteen lämpötilan muutokseen totutellessa, sillä luostari sijaitsee päiväntasaajan tuolla puolen trooppisella vyöhykkeellä. Sitten alkoi helpottaa ja vähitellen koti-ikäväkin asettui. Onneksi nykyisin on helpompi pitää yhteyttä kotiväkeen.

Kenian ensimmäisen ortodoksisen nunnaluostarin rakentaminen on edennyt hitaasti, koska perustuksiin on mennyt aikaa. Kuten gerontissa (luostarin johtajan kreikankielinen nimitys) Anthousa muistuttaa: ”Tärkeintä on se, että me olemme täällä”. Luostariperinteestä pitää jaksaa kertoa loputtomasti, koska mitään sellaista ei ole aikaisemmin ollut. Myös naimattomana eläminen on ihan vierasta paikallisessa kulttuurissa. Sikäli jo pelkkä oman kutsumuksen todeksi eläminen on nunnien tekemää lähetystyötä Kisumussa. Alun perin Kreetalta saapuneet nunnat ovat rakentaneet luostaria jo reilun kahdeksan vuoden ajan muun elämän ohessa.

Maalarille kysyntää

Elina on pintakäsittelyn ja maalaamisen ammattilainen, jollaiselle luostarissa on ollut kysyntää.

-Kolmen kuukauden aikana ehdin tehdä keljoihin seinien pohjustusta. Seinissä oli kuitenkin sen verran tasoitettavaa, että varsinaiseen maalaamiseen ei päästy. Lisäksi olosuhteet, joissa kuumuus ja kosteus vaihtelevat, on aika haastavaa, eikä tuollaisista olosuhteista puhuttu Joensuussa opiskellessa. Suomalaisittain tekisi mieli maalata mahdollisella hengittävällä ja huokoisella maalilla. Toisaalta paikallisena tapana on käyttää hyvinkin muovisen pinnan tekevää maalia, koska se on helpompi pitää puhtaana.

-Keljojen lisäksi maalasin metallisia ovia, luostarin porttia, uusia ristejä ja ikoneja sekä tein erilaisia puutarhatöitä.

Elinan lisäksi luostarissa on pidempiaikaisia vapaehtoisia lähinnä Kreetalta, jotka asuvat kylästä vuokratuissa taloissa, sekä paikallisesti palkattuja työntekijöitä kulloisenkin urakkatilanteen tarpeen mukaan.

Luojan tallessa

Suomen uutisissa Kenian kuulumiset ovat harvoin positiivisia. Uutiskynnys ylittyy mellakoilla, tulvilla, heinäsirkoilla, jotka syövät sadon sekä viime aikoina naapurimaahan levinneellä Ebolalla. Valtavan kokoiseen maahan mahtuu kuitenkin monenlaista todellisuutta, joten Elinan matka toteutui ilman suurempia haavereita.

-Luostarin alueella oli hyvin turvallista ja perusarki maaseudulla oli hyvää, mutta esimerkiksi lähimmässä Kisumun kaupungissa oli levottomampaa ja näki häiriöitä. Työttömiä ja kodittomia on myös paljon. Omalla kylällä kuljimme ihan rauhassa kaupoille ja kävimme lähellä asuvan seurakuntalaisen kotonakin. Kylässä oli muutenkin rauhallista kovaäänisiä hautajaispäiviä lukuun ottamatta.

-Sen huomasi kuitenkin heti, että ei kannata kaveerata tuntemattomien kanssa, koska siellä edustaa aina rikkaasta pohjoisesta tullutta ihmistä, josta pyritään hyötymään. Yksikin nuori suunnitteli ihan suoraan ensimmäistä kertaa keskustellessamme, että voisi minun kauttani päästä Suomeen opiskelemaan.

-Matkan varrella joutui miettimään montaa asiaa uudestaan. Esimerkiksi eurooppalaisena kauhistutti tapa hävittää roskia polttamalla. Lisäksi liikennekulttuuri on ihan toisenlaista. Omalla kaistalla ajellaan vastaan ja palataan toiselle kaistalle vasta hetkeä ennen törmäystä. Kerran oli myös yllättäen polttoainerekka ihan linkussa keskellä tietä, mutta siitäkin selvittiin.

-Pääsin käymään läheisillä alakouluilla. Tuossa kuvassa lapsilla on ruokatunti ja he jonottavat oman lautasen kanssa pavuista ja riisistä keitettyä annosta. Riisi on herkkua, koska tavallisesti koulussa on joka päivä papuja ja maissia.

Rukouksen keskellä

Luostarissa arki ja pyhä ovat täynnä rukousta. Aamupalveluksen ja ehtoopalveluksen lisäksi rukous kulkee mukana kaikessa työssä ja matkoilla.

-Sain olla palveluksissa mukana lukijana ja palveluksen lopussa sammutin lampukoita. Tulostimme Joensuun seminaarin sivuilta palvelustekstejä, joten pystyin lukemaan rukouksia myös suomeksi.

-Arvostan nyt eri tavalla sitä, että kuulee rukouksia omalla kielellä. Aikaisemmin en ajatellut koko asiaa ollenkaan. Sitä arvostaa ihan samoin kuin lämmintä vettä, sähköä, ruohonleikkuuta, asioiden helppoutta. Luultavasti katson tänä kesänä Valamossa, kun olen vapaaehtoisena kunnostamassa vanhan kirkon ikkunoita, pieniä asioita ihan eri tavalla. Nunnien kanssa kun oli puhetta niin monesta. Varmaan myös muistan ulkoa myös kirkkotekstejä.

-Varmasti tulee ikävä noita päiviä ja nunnia, enkä pahastuisi, jos joskus pääsisin käymään siellä vielä uudestaan.

Elinan työtodistus kevään kuukausilta erottuu varmasti jatkossa muiden maalareiden hakemuksista. Saattaa hyvinkin olla, että työnantajilla Suomessa on monta kysymystä siitä, millaista oli työskennellä Triherousan luostarissa.