International Orthodox Christian Charities

Filantropia toimii Lähi-idässä tukemalla kumppanijärjestö International Orthodox Cristian Charitiesin (IOCC) työtä.
IOCC on vuonna 1992 perustettu Yhdysvaltain kanonisten ortodoksisten kirkkojen piispojen kokouksen alainen järjestö, joka tekee kansainvälistä avustus-, kehitys- ja auttamistyötä. IOCC kuuluu ActAlliance ja InterAction -kattojärjestöihin.
IOCC:n toiminnan lähde löytyy Matteuksen evankeliumin 25. luvusta: Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ – Kuningas vastaa heille: ‘Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ (Matt. 25:35-36, 40)
Perustamisensa jälkeen IOCC on toiminut yli 50 maassa Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. IOCC toimii myös kansallisella tasolla Yhdysvalloissa. Lähi-idässä IOCC on yksi harvoista kansainvälisistä humanitaarisen avun järjestöistä, jotka pystyvät vielä työskentelemään Syyrian rajojen sisäpuolella. Tämä johtuu järjestön jo ennen kriisiä maassa toiminnassa olleista verkostoista ja siitä, että IOCC tekee tiivistä yhteistyötä Antiokian ja koko Idän patriarkaatin kanssa. Paikallisten kirkkojen kautta apua saadaan myös vaikeasti tavoitettaville alueille.
Kriisin syvennyttyä IOCC:n toiminta on vahvistunut myös Syyrian naapurimaissa, erityisesti Libanonissa, Jordanissa ja Armeniassa. Irakissa järjestöllä ei ole omia työntekijöitä eikä toimipisteitä, mutta siellä tehtävään työhön IOCC osallistuu tukemalla maassa jo toimivia kumppaneitaan.
IOCC, in the spirit of Christ’s love, offers emergency relief and development programs to those in need worldwide, without discrimination, and strengthens the capacity of the Orthodox Church to so respond.
IOCC tarjoaa ilman syrjintää ja Kristuksen rakkauden hengessä hätäapua ja kehitysohjelmia maailmanlaajuisesti avuntarpeessa oleville ja vahvistaa ortodoksisen kirkon kykyä vastata näillä tavoin.

IOCC: www.iocc.org
ActAlliance: www.actalliance.org
InterAction: www.interaction.org

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top