Tulevaisuuden haasteita Nyerin piispa Neofitos kirjoittaa tammikuussa avatun ty…

Tulevaisuuden haasteita

Nyerin piispa Neofitos kirjoittaa tammikuussa avatun tyttöjen yläkoulun uusista haasteista. Pandemia sulki koulun ovet keväällä ja kaikki oppilaat lähetettiin kotiin.

Mikäli tauti asettuu Keniassa, koulun saa avata seuraavan kerran ensi tammikuussa. Koulu on kuitenkin sisäoppilaitos kenialaisten yläkoulujen tapaan. Viimeisimpien säädösten mukaan makuusaleissa pitää olla 1,5 metrin välimatka seuraavaan nukkujaan eikä kerrossänkyjä enää voi käyttää. Pohditaa uuden asuntolan rakentamisesta mietitään kuumeisesti.

Valitettavasti kovin luovia ratkaisuja ei voida keksiä, koska lupaviranomaiset haistavat sovelluksissa korruptiomahdollisuuksia. Onneksi hiippakunnan koulu on pieni. Kuinkahan ongelman ratkaisevat ne jättikoulut, joissa on jopa 5 000 koululaista?

Filantropia on yksi koulun tukijoista. Meistä on jälkiä esimerkiksi koulun keittolassa, jonne tuleva maissi on kasvatettu ostamallamme Laikipian pellolla. Rovaniemen tiistaiseura on auttanut puolestaan laboratorioluokan välineistön hankkimisessa.








Katso artikkeli Facebookissa

Vieritä ylös