Menu

A+ A A-

Sergiu, 13 vuotta

Koulussa Sergiun luokalla on sekä tyttöjä että poikia. Sergiu asuu  kylässä Sorocan maakunnassa.

Monet hänen koulukavereistaan ja heidän perheistään ovat muuttaneet Venäjälle, Ukrainaan tai Etelä-Eurooppaan.

On ihan tavallista, että nuoret lähtevät ulkomaille töihin heti, kun koulu loppuu. Sergiun luokalta yksi poika on lopettanut koulunkäynnin ja naapurit ovat kertoneet, että poika on töissä pelloilla läheisessä kylässä.

Opettajat ovat olleet pojasta todella huolissaan ja haluaisivat hänet takaisin kouluun.

Sergiu ei haluaisi lähteä ulkomaille töihin koulun jälkeen, vaan jäädä asumaan Moldovaan.

Sergiun miettii ystäväänsä, jonka äiti on saanut kanoja ja kaneja jostakin projektista. Siitä saa tarpeeksi rahaa, joten heidän perheestään kukaan ei joudu lähtemään ulkomaille töihin.  

Tämän päivän lukujärjestyksessä on romaniaa ja matematiikkaa. Luokkahuone on valoisa. Koulu sijaitsee vanhassa rakennuksessa, jossa on talvisin, varsinkin ikkunan vieressä, aika kylmä.

Lounaaksi Sergiu otti tänään kotoa viinirypäleitä ja omenia. Huomiseksi on luvassa perunapiirakkaa, koska mummo lupasi leipoa illalla.

Pikkusiskot ovat vielä alaluokilla, joten he saavat koulusta lounasaikaan ilmaiseksi kupillisen teetä ja palan leipää.

Filantropia ry. • PL 236, 00101 Helsinki • filantropia(at)ort.fi • 044 336 7064

Copyright © 2013 Filantropia ry. Kaikki oikeudet pidätetään.