×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 871

14.3. Lupaus

Te, rakkaat ystävät, olette kuitenkin tuo parempi maa, ja teitä odottaa pelastus. Olemme siitä varmoja, vaikka puhunkin näin. Eihän Jumala ole epäoikeudenmukainen, ei hän unohda teidän tekojanne eikä rakkauttanne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet hänen pyhiään ja yhä palvelette heitä.

Hartaasti vain odotamme, että te itse kukin loppuun asti yhtä innokkaasti haluatte kokea yhteisen toivomme täyttymisen. Älkää päästäkö itseänne veltostumaan, vaan seuratkaa niiden esimerkkiä, jotka ovat uskoneet ja kärsivällisesti odottaneet ja sen tähden saavat omakseen sen, minkä Jumala on luvannut.

(Hepr. 6:9–12)

Ortodoksisessa perinteessä kirkon pyhät ovat esimerkillisiä ihmisiä, jotka näyttävät  tietä kohti jumalallistumista, theosista. Jumalallistuminen merkitsee jumalallisesta luonnosta osalliseksi tulemista. Pyhien kunnioituksella osoitetaan kunnioitusta Jumalalle, joka on ilmaissut armonsa pyhiensä kautta. Pyhät ovat esikuvia, merkki Jumalan lupauksesta.

Maaliskuun 14. päivänä vietetään Benedictus Nursialaisen muistopäivää. Luukun kuvassa pyhä Benedictus, lähde: OrthodoxWiki.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « 13.3. Kilvoitus 15.3. Portaat »

Tilaa uutiskirje



instagram logo