Filantropian toiminta koronapandemian aikana Filantropian työntekijät ovat valm…

Filantropian toiminta koronapandemian aikana

Filantropian työntekijät ovat valmistautuneet koronaviruksen aiheuttamiin muutoksiin työssään jo useamman viikon ajan. Torstaina 12.3. valtioneuvoston tiedotustilaisuuden jälkeen ryhdyttiin soveltamaan käytännössä ennalta sovittuja toimenpiteitä. Tavoitteena on suojata sekä työntekijöitä että yhteistyökumppaneita ja toiminnan jatkuvuutta.

Filantropian toimintaan kohdistuvat muutokset toistaiseksi:

Työtä tehdään ensisijaisesti etäyhteydellä ja tarpeettomia lähikontakteja vältetään tartunnan leviämisen minimoimiseksi
Tilin- ja toiminnantarkastus sekä vuosittainen raportointi kirkon kanssa toteutetaan sähköisesti ja etäyhteyksillä
Jyväskylään 3.5. suunnitellun vuosikokouksen siirtämisestä toiseen ajankohtaan tiedotetaan jäsenistölle huhtikuussa
Papiston päivät Nyerin hiippakunnassa Keniassa ja dokumenttiprojektiin liittyvä matka Keniaan siirretään toukokuulta tuonnemaksi
Joensuuhun 15.–17.5. suunniteltujen ortodoksisten kirkkolaulupäivien siirtymisen myötä myös Filantropian osallistuminen tapahtuman Basaariin siirtyy myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan

Filantropia noudattaa valtioneuvoston ja THL:n ohjeistuksia. Filantropia seuraa Suomen ortodoksisen kirkon koronatiedotusta ja on käytettävissä kirkon työssä henkisen hyvinvoinnin turvaamiseksi pandemian aikana.




Katso artikkeli Facebookissa

Vieritä ylös