tiistai, 03 syyskuu 2019 14:22

Eriarvoisuuden vähentäminen kiinnostaa yrityksiä

Neljän järjestön yhteisen Kymppi-hankkeen kyselyyn vastanneilla yrityksillä on vahva usko siihen, että suomalaisyritykset voivat vaikuttaa merkittävästi eriarvoisuuden vähentämiseen globaalissa mittakaavassa. Vastanneista 68 % on sitä mieltä, että tämä toiminta voi samalla olla liiketoiminnallisesti kannattavaa. Yli puolet 25:stä kyselyyn vastanneesta yrityksestä kertoo jo toimivansa aktiivisesti eriarvoisuuden vähentämiseksi Suomessa tai muualla.

Kymppi-hanke on Diakonissalaitoksen, Filantropian, Filoksenian ja Suomen Caritaksen yhteishanke, jonka tavoitteena on sitouttaa suomalaiset, kehittyvissä maissa toimivat yritykset toimimaan eriarvoisuuden vähentämiseksi. Hanke pyrkii osoittamaan, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja kaikkien ihmisten yhdenvertainen kohtelu voivat olla yrityksen menestystekijöitä.

Monet hankkeen alkukyselyyn osallistuneista yrityksistä olivat selvästi jo samoilla linjoilla. Yli puolet vastaajista kaipasi myös lisää keinoja ja tietoa eriarvoisuuden vähentämisestä. Tähän tarpeeseen tarttuvat Kymppi-hankkeen järjestämät työpajat, joissa tullaan käsittelemään muun muassa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointia ja siitä viestimistä, alihankintaketjuja ja kumppanuuksien hankintaa kehittyvissä maissa, sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä sekä paikallisen kontekstin huomioimista. Työpajat ovat avoimia kaikille ja niihin ilmoittautuminen aukeaa myöhemmin syksyllä. Työpajojen pohjalta toteutetaan myös yrityksille suunnattu mobiilioppimismateriaali.

Eriarvoisuuden vähentäminen on YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda2030:n kymmenes tavoite. Kymppi-hanke lisää suomalaisten yritysten tietoisuutta myös Agenda2030:n tavoitteista ylipäätään. Kaksivuotista hanketta rahoitetaan ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista.

Lisätietoja:
https://www.hdl.fi/kymppi-hanke/
Pirjo Sääskilahti
Projektipäällikkö
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
+358 50 578 1304

Tilaa uutiskirje



instagram logo