keskiviikko, 20 maaliskuu 2019 09:30

Lähetystyön kolehtipyhä 24.3.

Lähetyksen kolehti kannetaan tänä keväänä sinne, minne ensimmäiset ortodoksiset lähetystyöntekijät Maria Iltola ja Siina Taulamo Suomesta matkasivat syksyllä 1977. Kolehdilla tuetaan papiston jatkokoulutusta Keniassa.

Kenian kirkon vahvistuminen on edelleenkin lähellä suomalaisten ortodoksien sydäntä. Iso maa jaettiin kolmeen hiippakuntaan muutama vuosi sitten. Filantropia on tukenut kirkon työtä kaikissa näissä hiippakunnissa.

Tänä keväänä ristin kumartamisen sunnuntaina kannettavalla lähetyspyhän kolehdilla tuetaan papiston jatkokoulutusta Nyerin ja Mount Kenian hiippakunnassa. Koulutusseminaari pidetään toukokuun puolivälissä Nanyukissa. Papisto on saanut peruskoulutuksen Nairobin pappisseminaarissa. Jatkokoulutus ja vertaistuki auttavat jaksamaan seurakuntapapin arjessa.

Ristin kumartamisen sunnuntain teksteistä: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Mark. 8:34.

Tilaa uutiskirje



instagram logo