maanantai, 26 maaliskuu 2018 13:55

Miten jaetaan 1 500 euroa?

Kaukana Suomessa mietimme ompelukoneita. Ruandassa käydessä pari seurakunnan naista haaveili sellaisesta koneesta, jolla voisi ommella siksakkia. Piispan lahjoittamilla koneille on ommeltu jo vaikka mitä, mutta niissä on vain suoraommel. Jospa seuraavalla kerralla ostettaisiin pääkaupungista koneita ja vietäisiin seurakuntiin. Naistenpiirit saisivat siitä tuloja itselleen ja seurakunnan kassaan.

Piispa Innocentios huokaisee hyvälle idealle ja ehdottaa ystävällisesti, että jospa kuitenkaan ei. Ompelukoneet ovat aiheuttaneet enemmän murhetta kuin iloa. Jossakin seurakunnassa yhteisomistus ei onnistunut ja koneen säilyttäjä otti koneen omakseen. Jossakin toisaalla on riidelty vuoroista, joten pappi takavarikoi koneen ja naiset valittivat piispalle. Pappi sai nuhteita. Ompelukone näkyy nostavan inhimillisyyttä liikaa pintaan, joten päätämme miettiä jotakin muuta.

Ilmainen koulu maksaa

Miten sitten jakaisimme 1 500 euroa niin, että siitä olisi hyötyä mahdollisimman monelle Burundin ja Ruandan hiippakunnassa? Koululaiset ovat piispan sydämellä molemmissa maissa. Periaatteessa koulunkäynti on ilmaista, mutta käytännössä köyhimmillä ei ole siihen sittenkään varaa. Kirjat, kynät ja kumit maksavat köyhälle liikaa koulupuvuista ja vuosittaisesta vakuutuksesta puhumattakaan.

-Buramatassa, Burundissa, on kirkon vieressä alakoulu ja olemme rakentamassa siihen viereen yläkoulua. Se on alueen ainoa yläkoulu, joten tarve on valtava. Tuon alakoulun kyniin, kumeihin ja kirjoihin käyttäisin 600 euroa. Seurakunnan papilla on viisi lasta. Annan hänelle 300 euroa, joka riittää heidän kaikkien lasten koulukuluihin vuodeksi.

-Lisäksi haluaisin varata 200 euroa ruandalaisen lukioikäisen fiksun tytön koulukuluihin. Hän kuuluu sellaiseen heimoon, jotka tekevät kaikkein likaisimpia ja halveksituimpia töitä. Tyttö asuu sukulaistensa luona ja he ovat jo kaikki seurakunnan jäseniä. Tytön äiti on hiv-positiivinen ja isä on kuollut. Näitä tarinoita on paljon.

Jaettuja porsaita

Papiston palkkaus on haaste myös Burundin ja Ruandan hiippakunnassa. Yksittäisten pappien suora tukeminen lisää riippuvuutta ulkomailta tulevasta rahasta. Filantropia tukee mieluummin perheiden toimeentuloa esimerkiksi kannustamalla pienyrittäjyyttä ja kouluttamalla pappien vaimoja.

- Meillä on hyviä kokemuksia sikojen kasvattamisesta. Ostan kahteen seurakuntaan molempiin karjun ja emakon. He saavat jakaa porsaita eteenpäin, joten tästä hyötyvät monet. Pyhän Katariinan seurakunnassa on 150 kastettua ja pyhän Siprianin seurakunnassa sata. Kummassakaan ei ole vielä pappia, vaan seurakunnista huolehtivat alidiakonit Theodoros ja George. Varaan sikoihin 200 euroa, piispa miettii.

-Toinen hyvä tuettava kohde on nuorten aikuisten verstas. He rakentavat ovia ja ikkunoita myyntiin kyläläisille seurakunnan tulojen hankkimiseksi. 200 eurolla saadaan paljon materiaalia.

Hahmotelma kuulostaa hyvältä. Edellisellä Ruandan seurantamatkalla puheessa mainitut seurakunnat ovat tulleet tutuksi. Verstas on siinä uudisrakennuksia täynnä olevasta kylässä, jonne hallitus on siirtänyt paljon asukkaita maanvyörymille alttiilta vuoren rinteiltä. Koululaisia voidaan jututtaa seuraavan kerran paikalla käydessä.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Lähetystyön kolehtipyhä on 4.3.

Tilaa uutiskirje



instagram logo