torstai, 15 helmikuu 2018 12:55

Kirkon arkea Burundissa ja Ruandassa

Piispa Innocentios Buyaganda on vastuussa Burundin ja Ruandan hiippakunnasta. Hän kohtaa arjessaan kysymyksiä, joita tavallinen seurakuntapappi Suomessa joutuu harvoin miettimään.

-Aion kirjoittaa artikkelin ehtoollislusikasta johonkin ortodoksiseen julkaisuun, metropoliitta Innocentios kertoo tammikuun lopussa.

-Edellisen ebolaepidemian aikaan hallitus opasti erityisesti Burundissa, että ihmisten ei pitäisi juoda samasta kupista. Meillä kirkossa ehtoollista jaetaan kuitenkin samasta maljasta ja samalla lusikalla, joten ihmiset olivat luonnollisesti peloissaan.

-Sanoin kaikille, että kenenkään ei ole pakko tulla ehtoolliselle, jos heitä pelottaa, mutta toimimme kuitenkin tässä niin kuin ennenkin. Kerroin heille kirkon perinteestä.

Sekä Burundissa että Ruandassa seurakuntalaiset koostuvat enimmäkseen uusista kirkkoon liittyneistä jäsenistä. Jokainen hetki, jolloin piispa puhuu, on opetustilanne.

Sairaita jonon loppupäässä

Ebolan on harvinaisempi sairaus, mutta myös HIV ja tuberkuloosi mietityttävät yhteisellä aterialla.

-Muistan kun opetin vielä Nairobissa pappisseminaarissa, kuinka kysyin opiskelijoilta, menisivätkö he ehtoolliselle Aidsia sairastavan ihmisen jälkeen. Jos he siis tietäisivät sairaudesta. Kaikki kavahtivat taaksepäin ja kieltäytyivät jyrkästi. Usein emme kuitenkaan tiedä kuka meistä sairastaa mitäkin.

-Luulen että jotkut rippi-isät neuvovat sairastuneita odottamaan, että he menisivät ehtoolliselle vasta sitten lopussa. Toisaalta pappi juo sen mikä kirkkokansalta jää yli.

-Uskon, että ehtoollisviinissä oleva alkoholi ja siihen kaadettava kuuma vesi osaltaan puhdistavat ehtoollislusikkaa.

-Tämä on kuitenkin se todellisuus, jossa päivittäin elämme, piispa toteaa rauhallisesti.

Kasteessa käärmeen kanssa

Ruandassa kirkkoon liittyviä kastetaan järvessä. Suurin osa kirkkoon liittyvistä on aikaisemmin kuulunut katoliseen kirkkoon. Kansanmurhan aikaan parikymmentä vuotta sitten, katolisen kirkon maine kuitenkin sai säröjä, koska jotkut papit ja nunnat olivat osallisina rikoksiin. Tämä on osaltaan aiheuttanut hakeutumista muiden kirkkokuntien jäseniksi. Tällä hetkellä ortodokseja on maassa toista tuhatta.

-Ihmiset eivät olleet tyytyväisiä kastemaljan tai kastealtaan käyttöön. He haluavat tuntea kasteen konkreettisesti. Vähitellen käytännöksi tuli siis kastaa ihmisiä järvessä.

-Erään kerran seisoin kainaloita myöten järvessä kastamassa ihmisiä. Se oli aika pieni ryhmä, ehkä noin kuutisenkymmentä kirkkoon liittyvää. Kasteen jälkeen lähdin kävelemään rantaan päin ja ihmiset rupesivat kirkumaan. Selkäni takana vedestä oli singahtanut pystyyn iso käärme. Ilmeisesti olin polkenut sen päälle ohimennen ja se hermostui tapauksesta. Selvisin vahingoittumatta rannalle ja käärme meni menojaan.

-Tämän jälkeen levisi kaikenlaisia puheita. Joidenkin mukaan käärme oli merkki paholaisen töistä, jolloin kirkkomme ja varsinkin minä piispana kuuluun väärälle puolelle. Toiset tulkitsivat asian positiivisen kautta ja muistuttivat Raamatun lauseesta (Luuk. 10:19) Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä.

Eläkehaaveita

-Haluaisin jäädä eläkkeelle, jotta minulla olisi aikaa kirjoittaa. Se on minun omassa viisivuotissuunnitelmassani, piispa hymähtää.

-Olen sanonut eläköitymisestä jo patriarkalle kerran, mutta hän luuli, että vitsailen. Samalla lailla ehdotukseni Burundin ja Ruandan hiippakunnan jakamisesta on herättänyt kummastusta. Yleensä ongelma on toisin päin, kun piispat haluavat mahdollisimman paljon alueita ja valtioita oman valtapiirinsä alle. Nämä maat ovat kuitenkin molemmat niin haastavia, että töitä riittäisi useammalle.

-Toisaalta nämä valtiot ovat hyvin samanlaisia ja esimerkiksi enemmistöjen kieli on suht’ samanlaista pieniä murre-eroja lukuun ottamatta. Sikäli ne harvat kerran, kun olen voinut kutsua toisen maan väkeä toiseen, ovat olleet osallistujille hyväksi. He näkevät käytännössä miten paljon heillä on yhteistä.

Välimatkoja ja osallistamista

-Tällä hetkellä olen enemmän Ruandassa, koska siellä ei ole tarpeeksi pappeja. Enimmäkseen toimitan palveluksia ihan pappina. Suurin haaste on tällä hetkellä suhteellisen tuore yhteisö Ruandan ja Kongon rajalla. Sinne on seitsemän tunnin ajomatka pääkaupungista Kigalista. Siis henkilöautolla. Bussilla matkaan kuluu 12 tuntia. Siellä pitäisi käydä toimittamassa ainakin kaksi kertaa kuukaudessa, mutta paikallisilla ei ole varaa maksaa papin matkakuluja. He vuokraavat jo nyt tilaa jumalanpalveluksia varten ja ovat hyvin tiukoilla.

-Yritän opettaa, että kirkko ei ole pankkiautomaatti, joka kustantaa kaiken. Ruandassa on paljon menestysteologisia yhteisöjä, joissa mukaan liittyneille luvataan maallista menestystä taivaallisen ohella.

-Yhdessä seurakunnassa esimerkiksi haaveillaan uunin rakentamisesta, jolloin sillä voitaisiin paistaa paitsi kirkkoleipiä, myös vaikkapa leipiä ja muita leivonnaisia myyntiin. Olen sanonut heille, että jos te tuotte tiilet niin minä tuon sementtiä.

Burundissa ortodoksisuuden vanhaa polvea ovat maassa asuva pieni kreikkalainen vähemmistö. Ruandassa kirkon ovat puolestaan löytäneen Venäjältä ja Neuvostoliiton alueelta aikoinaan maahan muuttaneet yhdessä perheidensä kanssa.

Piispa Innocentios vieraili Suomessa ortodoksisten kirkkopäivien aikaan elokuussa 2015.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 6.2.2018 Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla.

Tilaa uutiskirje



instagram logo