perjantai, 08 joulukuu 2017 10:11

Pakolaisten matka jatkuu

Filantropia on tukenut viime vuosina pakolaistyötä Syyriassa, Irakissa ja Kreikassa jo yli 100 000 euron edestä. Tänä vuonna Kreikassa pakolaislapsille on opetettu muun muassa koodaamista.

ykkösaukeama DSC 0562

Filantropia aloitti pakolaisten parissa tehtävän työn tukemisen vuonna 2013. Tämän vuoden marraskuuhun mennessä apua on välitetty yhteensä jo yli 110 000 euroa. Syyriassa, Irakissa ja Kreikassa pääyhteistyökumppanimme on IOCC (International Orthodox Christian Charities).

Tänä vuonna Kreikassa on toteutettu myös Kirkon ulkomaanavun kanssa paikallisten ja pakolaisnuorten tietoteknisiin taitoihin, koodaukseen ja pelien tekemiseen keskittyviä kursseja. Pilottivaiheessa olevassa hankkeessa kaksi parinkymmenen nuoren ryhmää kokoontui touko–kesäkuussa Ateenassa opettelemaan uusia taitoja.

Kaikki kurssin nuoret olivat sitä mieltä, että uusista taidoista on heille hyötyä. Pakolaisnuoret olivat kiitollisia siitä, että pääsivät edes tämän verran kouluun. Vuonna 2016 Kreikkaan saapui yli 150 000 pakolaista ja siirtolaista, joista alaikäisiä oli yli 35 prosenttia. Arvioiden mukaan noin 60 000 pakolaista jäi Kreikkaan.

Sota jatkuu Syyriassa

Samaan aikaan sota jatkuu Syyriassa, vaikka uutiskynnys ei ylity asiasta Suomessa joka viikko. Filantropia on tukenut IOCC:n työtä Syyriassa ja Irakissa jo viiden vuoden ajan. Taisteluja pakenevien tarpeet vaihtelevat vedestä ja ruoasta, lämpimiin vaatteisiin, telttoihin, hygieniapakkauksiin ja kaikkeen siihen, mitä kotona turvassa asuessa ei tarvinnut edes miettiä.

Pakolaisten tukemisen lisäksi työhön kuuluu pakolaisten vastaanottajien kouluttamista. Esimerkiksi terveydenhuoltohenkilöstöä on koulutettu tunnistamaan aliravitsemuksen oireita lapsissa, jotta he voisivat neuvoa vanhempia hoitamaan lapsiaan oikein. Samalla on puhuttu rintaruokinnan tärkeydestä vastasyntyneiden ravitsemuksessa.

Filantropian tuki pakolaistyöhön Kreikassa:

2015: 8 000 euroa
2016: 19 000 euroa
2017: 8 000 euroa

Filantropian tuki pakolaistyöhön Syyriassa ja Irakissa:

2013: 3 500 euroa
2014: 16 000 euroa
2015: 13 000 euroa
2016: 33 000 euroa
2017: toistaiseksi 10 000 euroa

Lisää aiheesta tuoreimmassa lehdessämme Filantropia 2/2017: https://filantropia.fi/2-2017

Tilaa uutiskirje



instagram logo