tiistai, 12 syyskuu 2017 13:00

Kansainvälisen diakonian ja humanitaarisen työn kolehtipyhä 17.9.

17.9.2017 kunniallisen ja eläväksitekevän Ristin ylentämisen juhlan jälkeisen sunnuntain kolehti kerätään diakoniatyöhön Euroopassa ja humanitaariseen apuun Lähi-idän kriisialueella.

DSC 0556

Sota Syyriassa alkoi kuusi vuotta sitten. Täällä pohjoisessa Välimeren eteläpuolelta kantautuva tykkien jylinä on vaimentunut uutisotsikoiksi. Turtunut mieli havahtuu enää harvoin miettimään lähimmäisiä, joille sodan jatkuminen on loputon painajainen. Särjetyt pyhäköt, rantaan huuhtoutuneet hukkuneet, itkevät lapset ja niin monta miljoonaa pakolaista, ettei sitä jaksa edes ajatella.

Filantropia tukee Syyrian pakolaisten parissa tehtävää työtä. Apu on konkreettisimmillaan puhdasta vettä ja ruokaa siellä, missä kokonaiset kylät ovat murskautuneet taistelujen alle. Se on myös pieniä osuuskuntia, jossakin pakomatkan varrella, missä paikalliset ja muukalaiset tekevät yhdessä ruokaa sitä tarvitseville. Tuesta riittää myös kurssien pitämiseen nuorille ja naisille, jotka tarvitsevat eväitä siihen, että uusi elämä muualla saadaan raiteilleen.

17.9.2017 kannettava kolehti on muistutus heille, jotka eivät vieläkään pääse kotiin, siitä, ettei heitä ole unohdettu. Kristittynä eläminen on muukalaisena vaeltamista. Kolehti kannetaan ortodoksisen kirkon kansainväliseen diakoniatyöhön Euroopassa ja humanitaariseen apuun Lähi-idän kriisialueilla Filantropia ry:n kautta.

Siihen aikaan eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." Matt. 22:35–40 (Kolehtipyhän sunnuntain teksteistä).

Tilaa uutiskirje



instagram logo