maanantai, 03 huhtikuu 2017 15:43

Odotus palkittiin Ugandassa - naisten maanomistusoikeuksia edistävä hanke etenee

Kauan odotettu naisten maanomistusoikeuksia edistävä hanke on käynnissä itäisessä Ugandassa. Jinjan ja Mayugen alueilla valmisteltiin naisryhmien, uskonnollisten johtajien ja paikallisviranomaisten kanssa hanketta jo vuonna 2014. Työn aloitus tyssäsi kehitysyhteistyön määrärahojen leikkauksiin Suomessa, minkä seurauksena yksi tuen hakukierros keskeytettiin. Filantropia ja paikallinen kumppani URI-GL (United Religions Initiative Great Lakes) eivät antaneet periksi ja odotus palkittiin joulun alla 2016, kun ulkoministeriö myönsi rahoituksen kaksivuotiselle hankkeelle.

Ensimmäisten kuukausien aikana hanketiimi on käynyt pääkaupungista Kampalasta käsin maaseudulla kutsumassa paikallisyhteisöt kokoon kertoakseen hankkeen tavoitteista. Alussa kaikkein tärkeintä on jakaa ja kerätä tietoa, kuunnella ihmisiä ja tukea heidän sitoutumistaan hankkeeseen, sillä käsiteltävät aiheet saati ratkaisut eivät ole helppoja. Onhan paljolti kyse kulttuurisesta tottumuksesta ja perinteisistä valtarakenteista. Tapaamisissa on ollut mukana naisia ja miehiä, kulttuurisia ja uskonnollisia johtajia ja paikallisviranomaisia.

 

Hankkeen toteuttamiseksi on tärkeää, että paikallisviranomaiset ja -hallinto tukevat sen tavoitteita ja toimintoja. Yllä kuva suunnittelukokouksesta Mayugen aluehallinnon johtajan kanssa ja alla kuva vierailusta Jinjan poliisilaitoksella.

Maaliskuun alussa hanke järjesti kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi tapahtuman, jossa myös miehet ja uskonnolliset johtajat pitivät naisten oikeuksia tukevia puheenvuoroja 2 000 ihmisen yleisön edessä. Naiset iloitsivat päivästä yhteisten tanssien ja runojen muodossa, ja osa heistä otti heti yhteyttä hanketiimiin kertoakseen omasta tilanteestaan.

Ensimmäisen toimintavuoden tavoitteena on 1) lisätä naisten ja miesten ymmärrystä vaatia ja tunnustaa naisten maanomistusoikeuksien olemassaolo, 2) edistää naisten pääsyä oikeuteen maanomistusoikeuksia koskevissa tilanteissa ja parantaa heidän tilannettaan tasa-arvoisina maanomistajina ja omaisuuden vastaanottajina testamenteissa ja sopimuksissa, 3) lisätä virallisten ja epävirallisten vastuunkantajien sitoutumista sukupuolten välisen tasa-arvon sekä naisten maanomistusoikeuksien ja niitä koskevan lainsäädännön noudattamiseen, ja 4) parantaa hankealueen ihmisten pääsyä sukupuolten tasa-arvoa ja naisten maanomistusoikeuksia koskevan tiedon äärelle.

Kuvat: URI-GL

 

Tilaa uutiskirje



instagram logo