keskiviikko, 29 maaliskuu 2017 14:12

Keniaan maan ensimmäinen luostarilaitos

Kesällä 2016 Valamon luostarissa vieraillut munkki John rakentaa Kenian ensimmäistä ortodoksista luostarilaitosta.

 DSC5384Viime vuonna pappismunkki John Wanguru vietti heinä–syyskuussa kaksi kuukautta Suomessa Valamon luostarin igumeni Sergein kutsumana. Myös Filantropia auttoi matkan käytännönjärjestelyistä.

Suomen visiitillään munkki John pääsi tutustumaan luostarielämään Valamossa sekä matkustamaan eri puolilla Suomea tehden muun muassa pyhiinvaelluksen Sevettijärveltä Norjan Neideniin.

Matkan taustalla oli ajatus oman luostarin perustamisesta Keniaan. Munkki Johnin mukaan Keniassa on tällä hetkellä kolme piispaa ja muutama munkki, mutta heillä ei ole paikkaa, missä hiljentyä.

– Monet ovat Keniassa kiinnostuneita ideasta, ja uskon että kiinnostus kasvaa, kun aloitamme työn, munkki John kertoi viime syyskuussa Filantropialle.

Nyt hanke on edennyt ja munkki John rakentaa luostaria muutaman tunnin matkan päähän Nairobista.

– Tähän tulee ruokasali ja tuossa nurkassa on vierashuone. Portaat yläkertaan nousevat sitten tuosta, esittelee pappismunkki John rakenteilla olevaa luostarirakennusta.

Luostarista on tarkoitus olla omavarainen ja tuottaa oma ruokansa. Pihaan kaavaillaan ainakin kaalimaata ja papuviljelmiä.

– Kirkko on nyt saanut katon. Seuraavaksi tuon tänne ovet. Olen tehnyt metallisia kirkonovia Nairobissa pappisseminaarin verstaalla, munkki kertoo.

///

Katso viime kesänä Valamossa kuvattu video, jossa munkki John kertoo Kenian kirkosta: https://www.youtube.com/watch?v=8AT1w1x2ZrE

Lisää aiheesta Suomen ortodoksisen kirkon sivuilla.

Tilaa uutiskirje



instagram logo