tiistai, 20 joulukuu 2016 15:44

Ortodoksinen kirkko tasa-arvon asialla Keniassa

Filantropian stipendiaatti, isä Evangelos Thiani toimii uskonnollisten instituutioiden Side by side -tasa-arvoliikkeessä, jonka tavoitteena on saattaa yhteen kaikki Kenian kirkonjohtajat sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta.

 

Maaliskuussa 2015 uskonnolliset järjestöt ja instituutiot kokoontuivat Keniassa tasa-arvoaiheiseen työpajaan. Työpajan pohjalta syntyi Side by side -liike, jonka tarkoitus on työskennellä sukupuolten välisen tasa-arvon hyväksi yhdessä kristillisenä kirkkokuntana, instituutioina, yksilöinä, miehinä ja naisina, kristittyinä ja ei-kristittyinä.

Liikkeen tavoitteena on maailma, jossa miehet ja naiset ovat samanarvoisia ja jakavat tasaisesti vallan, tiedon ja resurssit sekä ovat vapaita erilaisista etuoikeus- ja sortojärjestelmistä ja sukupuoleen perustuvasta väkivallasta.

Uskonjohtajat mielipidevaikuttajina

Keniassa haasteena on, että tasa-arvoasioita koskevaa lainsäädäntöä ei juuri ole. Myös naisjohtajuus on yhä lapsen kengissä. Vuonna 2013 parlamenttiin valittiin 86 naista, mikä on vain 19 prosenttia kaikista edustajista.

Thiani kysyykin: miksi syrjimme yli puolta kansasta? Keniassa hieman yli 85 prosenttia kansasta on kristittyjä, mikä tarkoittaa, että suurin osa päätöksentekijöistä ja äänestäjistä on kristittyjä. Vastuu on siis kristityillä.

Liike tavoittelee erityisesti uskonjohtajien mukana oloa, sillä he vaikuttavat ihmisten arvoihin ja siihen, mitä pidetään hyväksyttynä. Kun uskonjohtajat puhuvat tasa-arvon puolesta, he antavat samalla myös muille mahdollisuuden puhua asiasta ja voivat pitkällä aikavälillä murtaa epätasa-arvoa aiheuttavia tapoja.

Uskonjohtajilla on yhteiskunnallista vaikutusvaltaa ja he voivat vaikuttaa muun muassa lakeihin ja politiikkaan. Uskonnonjohtajille on asemansa myötä myös profeetallinen ääni. Oikeudenmukaisuus ja toisten kunnioittaminen ovat uskon keskiössä ja siksikin tärkeitä asioita tuoda esille.

Tasa-arvo on kaikkien asia

Uskonnollisten johtajien lisäksi tarvitaan myös yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä. Thiani uskoo, että tasa-arvo voidaan saavuttaa, jos yksilöt ja uskonnolliset instituutiot kaikilla tasoilla ja kaikista taustoista toimivat yhdessä.

On tärkeää saada lisää miehiä tasa-arvotyöhön, jotta kaikki ymmärtäisivät, ettei tasa-arvossa ole kyse vain naisasiasta, vaan kaikkien parhaasta. Tasa-arvoasiaan kannustetaan vaikuttamaan paitsi yksilötasolla myös yleisellä tasolla.

Yleisellä tasolla on sitouduttava siihen, että ketään ei suljeta pois seksuaalisen suuntautumisen takia, ja naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva väkivalta on lopetettava. Naisilla ja miehillä on oltava samat mahdollisuudet koulutukseen, terveydenhuoltoon, perintäoikeuksiin, työhön, johtotehtäviin ja päätöksentekoon, sekä kaupan ja resurssien hallintaan.

Yksilöitä kannustetaan pyytämään uskonnollisia järjestöjä, uskonjohtajia ja uskovia käyttämään asemaansa tasa-arvon parantamiseksi yhteisöissä ja itse puuttumaan sukupuolesta johtuvaan syrjintään. Tärkeää on myös tasa-arvotyön tukeminen ja kaikkien epätasa-arvoa lisäävien opetusten, uskomusten ja toimien hylkääminen sekä kaikkien sukupuolten kunnioittaminen.

Thiani pyytää kenialaisilta rukouksia, sitoutumista ja osallistumista aloitteeseen.

Tilaa uutiskirje



instagram logo